Päivitin eilen kaikki Maccini Mountain Lioniin ja päivitykset sujuivat yhtä lukuunottamatta ongelmitta.

Ongelmallinen kone oli vanha MacBook (late 2008 aluminum). Siihen oli asennettu aikojen saatossa Windowseja ja Linuxeja eri partitioille sekä rEFIt-käynnistysvalikko niiden käynnistelyyn. Mountain Lionin asennus ei suostunut lähtemään käyntiin ("OS X can't start from this disk"), joten päätin laittaa kovalevyn sileäksi.

Kovalevyn tyhjentäminen osoittautui hieman haastavaksi, sillä Mountain Lionistahan ei ole erillistä asennus-DVD:tä, vaan se myydään Mac App Storen kautta. Kokeilin ensin buutata koneen Mountain Lionin asennustilaan, mutta se ei luonnollisestikaan anna tyhjentää levyä, koska asennusmedia sijaitsee silloin samalla kovalevyllä. Myöskään Omena-R:n pitäminen pohjassa buutissa (recovery mode) ei auttanut, mikä saattoi johtua siitä, että olin jo nollaillut osan levypartitioista (mukaan lukien Recovery-partition).

Loppujen lopuksi homma kuitenkin onnistui polttamalla Mountain Lionin asennus-image DVD:lle ja käynnistämällä MacBook siltä. Tällöin kovalevyn voi tyhjentää kokonaan ja asentaa käyttöjärjestelmän siihen puhtaalta pöydältä. Tosin jouduin myös tyhjentämään PRAM/NVRAM-asetukset, jotta Mountain Lionin asennus palasi alkutilaan (muuten se yrittää asentaa suoraan viimeksi valitulle levypartitiolle). Lisäksi lopussa kone tahtoi käynnistyä yhä uudelleen DVD:ltä ja aloittaa asennuksen alusta, joten DVD piti napata pois oikeassa kohdassa.

Lifehackerista löytyy ohje asennus-imagen polttamiseen DVD:lle tai USB-tikulle. Tarvittava .dmg-tiedosto tulee siis mukana, kun Mountain Lionin imuroi App Storesta. Se pitää vain kaivaa esiin, kopioida työpöydälle ja polttaa haluamalleen medialle.

* * *

Jos Applelle antaisi tästä kokemuksesta jotain palautetta, niin OS X:n asennusprosessissa olisi vielä hiottavaa tällaisten edge-tapausten osalta. Asennus on normaalitapauksessa paljon miellyttävämpi kuin mikään muu käyttöjärjestelmä. Se saisi vain huomioida paremmin sen tilanteen, että kovalevy on recovery-partitioita myöden täysin sekaisin ja pitää palauttaa alkutekijöihinsä.