Slackin kehittäjät valottavat hieman ajatteluaan tuotteen taustalla tässä avoimessa kirjeessä Microsoftille. Olen itse ollut "Slack-fani" jo pitkään ja tunnistanut siinä samanlaisia piirteitä kuin Applen tuotteissa vanhaan hyvään aikaan.

Esimerkiksi keskustelusäikeitä (threadeja) ei ole tuotu Slackiin harkitsemattomasti, vaikka monet haluaisivatkin niitä. Kyse on samasta asiasta kuin Nokian ja iPhonen välisessä kilpailussa 2000-luvulla: pelkkä ominaisuusluettelo ei ratkaise. Slackin kaltaiseen tuotteeseen liittyy vahvasti oma "fiilis", jota ei voi redusoida ranskalaisiksi viivoiksi. Se koostuu lukuisista pienistä asioista ja myös monien ominaisuuksien jättämisestä tietoisesti pois silloin, kun ne eivät istu kokonaisuuteen.

Suomalaisessa IT-kulttuurissa on mielestäni edelleen vahvasti vallalla tällainen ominaisuusluetteloajattelu. Opimme Nokiasta, että se ei päde puhelimiin, mutta sovellamme sitä silti yhä muihin asioihin. Itse tuskaannun joutuessani käyttämään esimerkiksi Flowdockia, jossa on kyllä säikeet (joita kukaan ei oikeasti käytä), mutta joka ei tunnu kokonaisuutena yhtään niin luontevalta ja kivalta kuin Slack.

Asiaan liittyy sekin, että ryhmäkeskustelusovellusten rooli on muuttunut niin paljon ajan mittaan. Kymmenen vuotta sitten keskustelut käytiin pääasiassa sähköpostissa, kun taas nyt ne käydään Slackissa tai vastaavassa ympäristössä. Näistä keskusteluympäristöistä on tullut niin iso ja integroitu osa elämää, että niissä pitää olla kiva viettää aikaa ja ilmaista itseään. Vähän niinkuin puhelimetkin olivat alkujaan vain mekaanisia numerolevyjä soittamista varten ja nykyään taas kiinteä osa omaa identiteettiä.

https://slackhq.com/dear-microsoft-8d20965d2849#.4f9vzv88j