Vilin kuvaus keikkataloudesta (gig economy) herätti ajatuksen verrata sitä teknologian kehitykseen. Nykyään eletään mikropalveluiden ja pilven aikakautta, jossa integraatiopisteenä ei ole enää keskitetty raskas palvelin. Sen sijaan integraatiopiste on siirtynyt toiseen päähän loppukäyttäjälle, joka hyödyntää hajautetusti monia eri palveluita eri puolilta pilveä.
Omassa laitesalissa ennen vanhaan pyörineet fyysiset, raskaat palvelimet olivat luonteeltaan samanlaisia kuin vakituiset työpaikat. Yksi järeä palvelin oli vastuussa kaikesta toiminnallisuudesta (työntekijän koko toimeentulosta). Kun palvelin meni rikki, kaikki lakkasi kerralla toimimasta (työttömyys). Asiat palasivat ennalleen vasta kun palvelin korjattiin (uusi työpaikka).
Mikropalveluiden maailmassa ei ole enää yksittäisiä palvelimia. On iso joukko pieniä erillisiä palveluita (keikkoja), jotka toimivat toisistaan riippumattomasti. Yksittäinen palvelu voi lakata toimimasta väliaikaisesti, mutta kokonaisuus toimii edelleen (yksittäinen keikka menee ohi, mutta elintaso ei notkahda kohtuuttomasti). Uusia mikropalveluita on helppoa ja jouhevaa ottaa käyttöön osaksi kokonaisuutta (keikkoja voi tehdä niin paljon kuin aikaa vain riittää, eikä tarvitse vaihtaa vakituista työpaikkaa).
En tiedä resonoiko tämä ajattelu kenessäkään. Minusta kyse on yksinkertaisesti siitä, että siirrytään tiukasta ja keskitetystä integraatiosta löyhempään ja hajautettuun integraatioon. Se on joustavampaa ja varmempaa.
Yhteiskunnan turvaverkkoja tarvitaan silti, koska alati kasvava osa hyödykkeistä ja palveluista tuotetaan automaatiolla. Tarvitaan perustulon kaltainen ratkaisu, joka varmistaa ihmisten perustoimeentulon, mutta sallii heidän kohottaa elintasoaan keikkataloutta hyödyntäen. Keikkatalous ei toimi ilman perustuloa, koska kaikille ihmisille ei automaation myötä millään riitä entistä määrää töitä.