Minulla on ollut pitkään aukko sivistyksessä William Gibsonin kirjojen suhteen. Ne olivat suuressa suosiossa BBS-aikoina 90-luvun alussa, mutta itse lueskelin silloin enemmän Clarken ja Asimovin kaltaista kirjallisuutta kuin cyberpunkia.

Nyttemmin olen alkanut paikata tätä aukkoa. Luin jokunen vuosi sitten Neal Stephensonin Snow Crashin, joka on "metaverse"-termin äiti. Sittemmin käsiini osuivat jostain Gibsonin Count Zero ja Virtual Light, jotka olivat kyllä hyviä, mutta jotenkin vaikeasti lähestyttäviä.

Näiden kirjojen inspiroimana päätin etsiä käsiini Neuromancerin, joka on Gibsonin esikoiskirja ja ehkä kaikkein aikojen kuuluisin cyberpunk-romaani. Olin kuitenkin kokenut aiemmat kirjat sen verran raskaiksi, että halusin lukea Neuromancerin suomeksi, joten metsästin huuto.netistä Arto Häilän käännöksen Neurovelho.

Jyrki J. Kasvi arvosteli Häilän käännöksen vuonna 1992 aika osuvasti. Kirjan kieli on yllättävänkin sujuvaa ja tehokasta, mutta varsinkin nimien käännöksissä esiintyy anterohelasvuomaisia kukkasia. Esimerkiksi "Turing Police" on häiläksi "Torinon poliisi".

Käännöskukkasista huolimatta Neuromancer oli minulle nyt, 25 vuotta julkaisunsa jälkeenkin, niin vaikuttava lukukokemus, että olen valmis julistamaan sen kaikkien aikojen parhaimmaksi scifi-kirjaksi. Luin sen lähes yhteen putkeen istuessani lentokoneessa välimatkoja HEL-BRU-LJU-BRU-HEL. Heti alusta lähtien kirja maalasi lukijansa mieleen samaan aikaan sekä sarjakuvamaisen, videopelimäisen että todentuntuisen cyberpunk-maailman ja alkoi tutustuttaa hänet asteittain toinen toistaan kiehtovampiin ideoihin ja ilmiöihin. Loppuhuipennus AI-tekoälyjen itsenäistymisen tarpeesta on eräänlainen iäisyyskysymys, joka ei kenties vanhene koskaan.

PS. Tulen aivan varmasti lukemaan Neuromancerin uudelleen alkuperäiskielellä. Mainittakoon myös, että kirjasta on käynnissä elokuvahanke, jonka valmistumisvuodeksi on IMDB:ssä merkitty 2011.

Published 21.3.2009