blogimg/blog_165.jpg

Olen vältellyt Pythonin opiskelua jo useamman vuoden, mutta nyt päätin että Perl saa omalta kohdalta jäädä historiaan. En ole enää pitkään aikaan nähnyt uusia Linux-projekteja koodattavan Perlillä, kun taas Pythonia tunnutaan käytettävän melkein kaikessa, mikä ei ole tehty C:llä.

Eikä se Python niin vaikeaa olekaan. Kaikenlaiset turhat krumeluurit loistavat poissaolollaan, ja koodista tulee melko yksinkertaista, kunhan sen idean alkaa sisäistää. Useimmat konseptit ovat tuttuja C:stä, Perlistä ja Schemestä/Lispistä, joten on vain opiskeltava Pythonin syntaksi niiden ilmaisemiseen.

Hieman hankalaksi Pythonin opiskelun tekee onneton online-dokumentaatio, jonka formatointi on epäesteettistä ja vaikeaselkoista. Kokonaisuuksia on vaikea hahmottaa, kun dokumentaatiosta puuttuu esimerkiksi javadoceista tuttu selkeä package-class-method-hierarkia navigointeineen ja ristiinlinkityksineen. Tutorial-kirjoista opiskelu olisi varmaan helpompaa, mutta tosimiehethän käyttävät aina referenssimanuaalia kieltenopiskeluun.