Apple julkaisi äsken odotetun iPadin, mutta wow-faktori jäi puuttumaan. Laite tekee periaatteessa ihan samaa kuin aiemmatkin netbookit ja tabletit: antaa surffata nettiä, kirjoittaa sähköpostia ja lukea e-kirjoja.

Toisaalta alkuperäinen iPhone oli ihan samanlainen julkistus. Se ei ollut ensimmäinen kännykkä, jossa oli kosketusnäyttö tai webbiselain. Sen sijaan se oli ensimmäinen kännykkä, jossa nämä ominaisuudet toimivat todella hyvin.

Näkisin iPadin samanlaisena tuotteena. Se toteuttaa netbookien ja tablettien tyypilliset käyttötarkoitukset niin hyvin, että iPadin jälkeen ei enää huvita koskeakaan Microsoftin jumitteleviin kynätabletteihin tai Asuksen hitaisiin ja painaviin netbookkeihin. Apple on perinteisesti aina onnistunut optimoimaan käyttöjärjestelmän nopeuden hardwaren tasoa vastaavaksi. Ja iPad painaa 680g siinä missä kaikki netbookit ovat järjestään yli 1kg.

Itse olen tottunut kanniskelemaan mukanani 1140g painoista Eee PC 901:tä (asennettuna Chromium OS ja Ubuntu 9.10). Lisäksi tarvitsen yleensä virtalähteen ja Wekkulan 3G-yhteyttä varten. Niin ja 290g painoisen Kindlen e-kirjojen lukemiseen.

Jos pienen ja kevyen iPadin akku kestää koko päivän ja yksi laite korvaa nämä kaikki vermeet laukussani, vaihdan kyllä siihen. Varsinkin jos Amazonin Kindle for iPhone toimii iPadissa yhtä hyvin kuin Applen oma iBooks.

If you are using Chrome Beta:

1. Quit Chrome
2. Edit ~/Library/Application\ Support/Google/Chrome/Default/Preferences
3. Add an entry that says:

"spellcheck": {
   "dictionary": ""
}

When you add the entry at the end of the file, make sure to add a "," at the end of the previous entry. The result should look something like this:

...
   "webkit": {
      "webprefs": {
         "inspector_settings": "lastActivePanel:string:scripts\n"
      }
   },
   "spellcheck": {
      "dictionary": ""
   }
}

If you are using Chromium, the file is ~/Library/Application\ Support/Chromium/Default/Preferences.

Kiusaako Growlin puute Snow Leopardissa? Siitä on jo saatavilla 64-bittinen beta2-versio, joka näyttäisi toimivan ihan hyvin.

Mukana tulevat GrowlMail- ja GrowlSafari-pluginit eivät vielä toimi ihan kunnolla, mutta varsinainen Growl futaa.

Lueskelin Slashdotista Applen luopuneen creator-koodeista. Tämä on varmaan pitkän linjan macisteille kaihoisaa, kun dokumentteihin ei enää liity perinteisiä "TEXT"- ja "MooV"-koodeja.

Toisaalta Mac OS X ei kuitenkaan toimi pelkästään tiedostopäätteiden varassa. Se käyttää Uniform Type Identifier -tunnisteita (UTI) dokumenttien assosioimiseen oikeisiin sovelluksiin. Itse en ollut aiemmin tietoinen koko UTI-järjestelmästä, joten otin hieman selvää.

Applen dokumentaatio selittää logiikan. Esimerkiksi UTI-tyyppiä public.mpeg tukeva sovellus pystyy avaamaan sekä .mpg- että .mpeg-päätteiset tiedostot. Käyttöjärjestelmä ei erottele sen tarkemmin kumpaa päätettä jokin tiedosto on. Samaan UTIin mäppäytyvät myös MIME-tyypit video/mpeg, video/mpg, video/x-mpeg ja video/x-mpg, joten netistä ladatut tiedostotkin aukeavat aina oikealla sovelluksella.

Yksi UTI on siis eräänlainen hubi, johon mäppäytyy toisesta suunnasta joukko erilaisia tiedostotyyppejä, ja toisesta suunnasta joukko sitä tukevia sovelluksia. Jokin näistä sovelluksista on oletussovellus, jolla kyseisentyyppiset tiedostot avataan. Loput näkyvät hiiren oikealla napilla "Open With" -valikossa.

Miksi UTI-tyyppejä tarvitaan, kun MIME oli jo olemassa? Aiheesta on hyvä juttu Ars Technicassa siltä ajalta, kun ominaisuus tuli Tigeriin (10.4). Oleelliset parannukset ovat monitasoinen perintähierarkia sekä reverse-DNS-notaatioon perustuva nimeämiskäytäntö. Näiden ansiosta esimerkiksi minun olisi helppo tehdä oma net.kfalck.specialtext-tyyppi, joka periytyisi public.text-tyypistä. Se aukeaisi oletuksena omalla spesiaalitekstieditorillani, mutta tarvittaessa myös TextEditillä tai millä tahansa tekstiä tukevalla editorilla. MIMEssä tällainen periminen on käytännössä mahdotonta.

UTI-järjestelmän hienous on siinä, että se ei lisää tiedostoihin mitään "maagista" metadataa perinteisten type- ja creator-koodien tapaan. Ainoastaan sovellukset joutuvat julistamaan, mitä UTI-tyyppejä ne tukevat. Tiedostot taas mäppäytyvät automaattisesti päätteidensä perusteella oikein. Huono puoli on, että esimerkiksi oman tekstityyppini pääte pitäisi olla jotain ".kfalcktext" tapaista, jotta se olisi tarpeeksi uniikki.

Maaginen metadata ei tosin ole vielä lopullisesti kadonnut Snow Leopardistakaan. Yksittäisen tiedoston voi edelleen valita aukeavaksi aina juuri tietyllä sovelluksella. Tällöin esimerkiksi tiedostolle "kuva.jpg" luodaan kulissien takana extended attribute (Terminalissa komento xattr) nimeltä com.apple.ResourceFork, jossa määritellään sen aukeavan aina sovelluksella /Applications/Adobe Photoshop CS4/Adobe Photoshop CS4.app.

Lisäksi tiedostoilla voi muuten olla HFS-attribuutteja, joista mielenkiintoinen on tässä yhteydessä "e" (Extension is hidden). Tällä kikalla voi piilottaa sen oman .kfalcktext-tiedostopäätteen näkyvistä, jos se näyttää turhan rumalta.

Nämä extended attributet ja HFS-attributet tietysti katoavat matkan varrella, jos tiedostoa lähettelee sähköpostitse tai kopioi USB-tikulla ympäriinsä. Mutta tiedostopääte jää aina jäljelle, ja se lieneekin tämän koko UTI-järjestelmän idea.

Posti toi eilen Snow Leopard -DVD:n ja päätin piruuttaan kokeilla, miten hyvin aiemman Leopardin päälle päivittäminen toimisi. Eihän se hyvin mennyt. Lopputulos oli epämääräinen sekoitus uutta käyttistä ja kaikenlaisia vanhoja sovelluksia, asetuksia ja ajureita. MacBookini mm. päätyi kerran sleep-tilaan, josta se ei enää herännyt. Microsoftin Office 2008 auto-update veti sen myös jumiin.

Tämä on tietysti aivan normaalia. Kaikki power-userit tietävät, että sen enempää Windowsia kuin Maccia ei kannata päivittää vaan asentaa aina puhtaalta pöydältä. Linux (ainakin Ubuntu) on ainoa käyttöjärjestelmä, joka osaa oikeasti päivittyä uusiin releaseihin ongelmitta.

Nyt Snow Leopard pyörii puhtaalta partitiolta iMacissani ja MacBookissani ja kehrää oikein nätisti. Samalla tuli hankkiuduttua eroon kaikesta roinasta, joita levyille on kerääntynyt, sekä asennettua uusimmat versiot kaikista sovelluksista, jotka eivät automaattipäivitä itseään.

Sen ehdin jo todeta, että Snow Leopard ei suostu käynnistymään 64-bit kernelillä MacBookissa, vaikka siinä onkin 64-bittinen EFI. Tämän rajoituksen alkuperä ihmetyttää, mutta kenties Applelta puuttuu vielä 64-bittisiä ajureita joillekin komponenteille. Eipä tuolla sinänsä väliä ole, kun koneiden maksimi-RAM (4GB) on jo käytössä ja 64-bittiset sovellukset toimivat normaalisti.

Applelta on ilmestynyt artikkeli, joka listaa Snow Leopardin uusia ominaisuuksia kehittäjän näkökulmasta. Nostan tähän suomeksi esiin muutaman kiinnostavimman:

Grand Central

Tarjoaa sovelluksille helpon mekanismin multicore-prosessorien hyödyntämiseen. Sovelluksen lähdekoodiin merkitään alueita, joita saa ajaa rinnakkain, ja GCD käynnistelee niitä sitten eri coreihin samaan aikaan.

NSCache/libcache

Antaa sovelluksen varata omia välimuistejaan siten, että käyttöjärjestelmä voi vapauttaa niitä, mikäli muistia tarvitaan "oikeaan" käyttöön.

64-bit kernel

64-bittisyys mahdollistaa tietysti suuremman muistin käytön, mutta nyt kaikkea ylimääräistä voidaan hyödyntää myös levyvälimuistina. Lisäksi kun käytössä on useita näytönohjaimia, niiden näyttömuistia voidaan hyödyntää yhtaikaa (vaikka se ylittäisi 1.5GB).

OpenCL

OpenCL:llä voi tehdä pieniä ohjelmia (kerneleitä), joita ajetaan näytönohjainten huipputehokkaissa GPU-prosessoreissa. Sovellus voi kirjoittaa näytönohjaimen videomuistiin dataa, jota kernel sitten käsittelee GPU:ssa ja palauttaa tulokset niinikään videomuistin kautta. Hello-esimerkki näyttää mallia.

Sudden Termination

Tämä on mielenkiintoinen optimointi, joka nopeuttaa sellaisten sovellusten sulkeutumista, joiden ei tarvitse tallennella mitään lopuksi. Ne tapetaan välittömästi SIGKILL-signaalilla käyttöjärjestelmän sammuessa. Kaipaisikohan Windows jotain vastaavaa? :D

Itse odottelen vielä omaa Snow Leopardiani, jonka pitäisi saapua ensi viikolla..

SwitchX:n blogista: iPhone 3GS Italiasta.