Sonera iPhone 3GS: Uskomatonta kohtelua

06.08.2009 14:31:02 — kennuhttp://flk.cc/edMiscellaneous

Varasin iPhone 3GS:n Soneralta heti kun se tuli ennakkovarattavaksi. Vähän myöhemmin tuote tuli myös nettikauppaan, josta tietysti myös tilasin sen heti kun mahdollista. Tilauksen yhteydessä iPhone oli pakko maksaa heti pankkimaksulla (564 eur). Muuta vaihtoehtoa ei ollut, jos halusi minimikuukausimaksun.

Tänään Soneran Kampin myymälästä soiteltiin, että iPhone on saapunut, ja minun pitäisi käydä sen noutamassa ja maksamassa. Ihmettelin maksamista, koska olin jo maksanut iPhonen etukäteen netissä. Neuvottiin soittelemaan asiakaspalveluun.

Soneran asiakaspalvelussa ystävällinen mies kertoi, että nettitilaus menee aivan eri reittiä kuin ennakkovaraukset. Tuote tulee postissa aikanaan joskus syyskuussa. Tästä ei tietenkään millään tavalla varoiteltu nettitilauksen yhteydessä, vaikka oli jo aiemmin tehnyt ennakkovarauksen. Käytännössä siis syntyi kaksi erillistä tilausta.

Kysyin tietysti asiakaspalvelijalta, voinko peruuttaa nettitilauksen, kun en ole kyseistä tuotetta edes vielä saanut. Kuulemma tämä ei missään nimessä ole mahdollista, koska "tilaus on mennyt jo eteenpäin" ja tilaushetkestä on kulunut yli 14 vuorokautta. Yritin selittää, että maksaisin kyllä ihan saman hinnan myymälässä, mutta tästä ei ollut apua. Tilaus on peruuttamaton ja jos haluaisin iPhonen nyt, minun pitäisi ostaa niitä kaksi.

Jäin suorastaan neuvottomaksi ja kysyin asiakaspalvelijalta hänen nimeään, tarkoituksena palata asiaan myöhemmin. Kyseinen henkilö ei suostunut kertomaan nimeään! Tivasin sitä useaan otteeseen, mutta missään nimessä hän ei suostunut ilmoittamaan omaa nimeään.

Nyt en oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Tyhmänä menin antamaan Soneralle rahaa ennakkoon, kun halusin saada iPhonen ajoissa. Lopputulos oli täysin päinvastainen, ja rahoja ei kuulemma takaisin saa, vaikkei tuotetta näy vielä kuukausiin.

17 comments · 12 people liked this story ·
17 Comments
Aki Björklund 6.8.2009 15:19:20

Kyllä se tieto siellä jossain oli, mutta sitä joutui tosissaan kaivamaan. En edes itse löytänyt, mutta kaveri löysi jostain toimitusehdoista tms. tiedon, että ennakko-ostetun saa vasta joskus kauan julkaisupäivästä. Todella, todella paha munaus.

Toinen, viime vuodelta toistettu munaus oli se ennakkovaraus, joka ei sanallakaan sanonut sen olevan varaus. Puhui vain, että saat ensimmäisenä tiedon, kun puhelin on saatavilla. Viime vuodesta viisastuneena panin nimen listalle. Silloin olin ajatellut, että saan kyllä tiedon puhelimen myyntiintulosta ilmankin, en mitään spämmiä tarvitse erikseen. No, sain odotella omaa kappaletta sitten viikkokausia.

Todellista pelleilyä tuo, ettei muka voi purkaa kauppaa. Mitäänhän Sonera ei tuossa tapauksessasi menetä. Ainoastaan asiakaan tyytyväisyyden.

Teemu 6.8.2009 15:43:07

Luin samasta aiheesta Hopeisesta omenasta. Et varmaan siis ole ainoa jolle on noin käynyt.

Etämyynnissähän tuotteen voi palauttaa jopa ilman syytäkin, mutta helpompi tietysti olisi jos kaupan voisi peruttaa puhelimitse.

Mulla on Kaivopihan Sonerapisteestä varausnumero 414. Saas nyt nähdä milloin itse laite tuota kautta tulee. Varaus on tehty vasta toissa viikolla, joten en ihan äkkiä laitetta käteeni odota. Valkoisilla 16GB-laitteilla taisi olla toimitusvaikeuksia, mutta onneksi tilauksessa on 32GB musta.

Pauli Huhtiniemi 6.8.2009 16:33:56

Itselläni on aivan sama tilanne - ennakkovarasin ja ostin sitten verkkokaupasta, kun puhelimet sinne myyntiin tulivat. Luonnollisesti kuvittelin, että verkkokauppatilausten kanssa tsekattaisiin, että olenko ennakkovarauslistalla ja täten saisin puhelin ajoissa.

Mutta nyt tosiaan tilanne on se, että iPhone tulee sitten postissa joskus hamassa tulevaisuudessa. Minulle taisivat sanoa puhelimessa sanoa, että kaksi viikkoa launchin jälkeen lähtee postitukset verkossa ostaneille - tiedä sitten mitä on todellisuus.

Olisi Sonera tämän voinut vähän paremmin & selkeämminkin hoitaa, ei nyt pakotettuna uutena asiakkaana mikään paras ensivaikutelma ole tullut.

Axel Toivonen 6.8.2009 16:35:26

Kuluttajasuoja antaa sinulle 14 päivän harkinta ajan siitä kuin saat tuotteen, sitä ennen voi aina kaupan purkaa. Rohkeesti vain uusi soitto ja pyydä suoraan esimiehelle.

Anonymous 6.8.2009 18:44:38

Aivan. Minustakin kuluttajansuojan 14 päivän palautusoikeus alkaa siitä kun saat tuotteen, muunlaisessa lainsäädännössä ei järkeä olisikaan. Asiakaspalvelemattomuushenkilöllä on siis hyvä syy olla ollut sanomatta nimeään: hän tietää toimivansa väärin. Sinuna laittaisin tarkan soittoajan ylös ja vaatisin esimiestä selvittämään kuka hänen alaisistaan toimii tietoisesti laittomasti.

Ossi 8.8.2009 15:09:30

Heh, onpa huvittava kokemus.

Näin käy kun himoitusta tuotteesta on enemmän kysyntään kuin tarjontaa. Voit tietysti lähteä ryppyilemään Soneran kanssa ja vaatia rahojasi takaisin (todennäköisesti vielä saisitkin) mutta tällöin menettäisit kyllä samalla etuosto-oikeutesi fyysisestä liikkeestä.

Soneralla on kyllä nätti monopoli Jeesuspuhelimen myynnissä Suomessa.

kennu 8.8.2009 15:27:36

Minua muuten ihmetyttää myös Soneran pakottava tarve tehdä niin paljon ylimääräistä työtä kuin mahdollista tässä iPhone-myynnissä. Eli vaikka käytössä olisi nettikauppakin, niin silti he soittelevat fyysisesti puhelimitse läpi jokaisen ennakkovaraajan läpi ensin 1) vahvistaakseen varauksen ja sitten 2) ilmoittaakseen, että puhelin on saapunut myymälään.

Alun perin tilausta tehdessäni jotenkin ajattelin, että kai ne nyt viime launchista ovat viisastuneet, kun luuri tuli myyntiin nettikauppaan, ja sieltä tilaamalla homma hoituisi helpommin ilman fyysistä soittelua. Mutta lopputulos oli tämä katastrofi.

Rehellisesti sanottuna koko intoni iPhoneihin on laantunut sekä tämän Sonera-jupakan että Applen viime aikaisen AppStore-politiikan seurauksena. Olen entistä kiinnostuneempi tänä vuonna markkinoille tulevista uusista Android-puhelimista.

Ossi 8.8.2009 16:43:44

Oman käsitykseni mukaan Android-puhelimet ovat raudaltaan pääasiassa samaa kuin mitä Windows mobiletkin. Valmistajina mm. HTC. Android saattaa tarjota Windows mobilea paremman käyttöliittymän, mutta en jaksa uskoa laitteiden fyysisen laadun (mekaniikka, akkukesto ja puhelimena toimimisen olevan lähelläkään nokialaisten tasoa.

Windows mobilelle kehittäminen on niin ikään helppoa ja laitetta voi käyttää mitenpäin tahansa haluaa. Harmi vain, että itse alustassa on pahoja puutteita (paska webbiselain, huonot virransäästöominaisuudet, pieni resoluutio ja monia pieniä design-ärsyttävyyksiä).

Jos villeimmät huhut pitävät paikkansa, Windows mobile 7 tulee joulumarkkinoille. Odotan erittäin suurella mielenkiinnolla miten se pärjää tuolloin kilpailijoitaan vastaan.

kennu 8.8.2009 16:48:50

Nimenomaan Googlen käyttöjärjestelmä ja oheispalvelut (kuten Android Market) on ne mitkä minua kiinnostaa kyseisissä laitteissa, ei niinkään joku tietty fyysinen handsetti, joita tullee markkinoille paljon erilaisia ja eri valmistajilta.

Verkkokaupassahan on jo saatavilla HTC Heroa ja tulossa Samsungin Galaxya. Vanha G1:kin on toiminut kohtalaisesti, kiitos kapasitiivisen kosketusnäytön. Kunnon kosketusnäytöllä puhelimen muilla fyysisillä ominaisuuksilla ei ole niin paljon väliä.

teknikko 12.8.2009 01:21:23

Uskaltaudun poiketa alkuperäisestä Kennun aiheesta, mutta kun tällä sivustolla liikkuu oikeita ohjelmiston kehittäjiä, niin kysyisin seuraavaa :

1 Onko tosiaan niin, että jos haluaa saada itsetehdyn Java ME (sovellus käyttää bluetoothia ja http:tä) sovelluksen ladattua testattavaksi varten omaan puhelimeen, niin tulisi maksaa esim. JavaVerified-maksu.

Eli tulisi maksaa maksu, että saa itsetehdyn softan ladattua testattavaksi varten omaan puhelimeen?

Eli puhutaan luureista, joidenka käyttis on Symbian S60 3Ed. ja uudemmat.

2 Saakohan Windows Mobile luurin ladattua Windowsin ohjelmointikielillä tehdyn sovelluksen ilman maksuja?

Kiitos etukäteen mahdollisista vastauksista.

Ossi 13.8.2009 00:08:49

Windows Mobile -puhelimiin saa ladattua mitä tahansa softaa. Niissä ei ole estoja. Paras työkalu Windows Mobile -softan kehittämiseen on .Net ja Tietysti Visual Studio.

Jussi 16.8.2009 17:24:34

teknikko: Et todellakaan joudu pulittamaan JavaVerifiedista yhtään mitään. Ilman verifiointia alusta (esim Symbian+s60 3rd ed.) joutuu kysymään käyttäjältä lupaa tiettyjen palveluiden (mm. GPS ja verkko) käyttöön, mutta niitä voi silti ajaa. Valtaosa yksityiskehittäjien tekemistä ja jakelemista j2me -ohjelmista ei ole käynyt JavaVerified -prosessia.

Anonymous 17.8.2009 18:17:29

Sonera <3

Koska ihmiset avaa silmänsä?

Juha 18.8.2009 10:07:17

Tuo nettivarauksen peruuttaminen onnistuu niin että kävelet sinne postiin kun se paketti on tullut ja sanot että lähettävät takaisin :)

Ja oli tuolla Soneran sivuilla maininta että ovat eri "tilauksia". Toinen oli tilaus ja toinen ennakkovaraus / kiinnostuksen ilmoittaminen.

kennu 18.8.2009 13:50:00

Niin varmaan onnistuu joo, ja sitten vain toivon kovasti, että palauttavat myös rahat joskus ja peruvat liittymänkin, eikö niin.

Minä muuten pyysin puhelimessa Soneran tyttöä yhdistämään nämä tilaukset, kun soittelivat aikanaan varausvahvistusta. Eipä vaan tehnyt niin. En luota Soneraan enää pätkääkään missään asiassa.

past0r1 20.9.2009 22:56:29

Onko kuulunut puhelimesta vieläkään mitään?

Aiheesta ja sen vierestä: http://xn--shkpaimen-v2a4r.fi/2009/09/20/sonera-ja-iphone-3g-s-toimitusvaikeudet/

kennu 21.9.2009 00:45:35

Juu sain kyllä omani silloin aikoinaan muutamassa viikossa.


You can use Markdown to format your comment:

  • > quoted text
  • *italic* text
  • **bold** text
  • `code block` (multi-line is ok, whitespace is preserved)
  • [link text](http://www.google.com "link title")

Separate paragraphs in your text with two newlines